Sukutapaaminen Kainuu 2012
Teksti Tuovisten Sukuseuran tiedottaja Maila Rättyän Miilu-lehteen kirjoittama artikkeli. Kuvat: Pekka Tuovinen
LAATU SE KORVAA MÄÄRÄN –TUOVISISSAKIN
Tuovisten Sukuseuran kokous päätti v. 2010 Kuopiossa, että varsinainen sukukokous pidetään joka kolmas vuosi, mutta välivuosina hallitus järjestää erilaisia kokoontumisia, ettei yhteys katkea. Viime keväänä olimme Helsingissä oopperassa. Se oli upea kokemus meille, jotka olimme mukana. Tuovisten suku on laaja, joten tarvitaan erityyppisiä
kokoontumisia. Osallistuminen välivuosien tapahtumiin kertoo myös mielestäni, missä määrin sukuseuran toiminta kiinnostaa. Alkaako muodostua porukka, joka on aina mukana ja joidenkin elämäntilanne ei tunnu koskaan tekevän osallistumista mahdolliseksi.
Kaikki tämä on rikkautta!
Tämän vuoden tapaamisen hallitus päätti toteuttaa lauantaina 17.3. Kainuussa, talviliikunnan ja kulttuurin merkeissä. Vuokattiin varasimme majoituspaikkoja, Kajaanin teatterista Matti ja Piru –näytelmän sekä ruokailun ja yhdessäolopaikan Hotelli Kajaanista. Kävin katsomassa esityksen jo syksyllä ja siksi osasin odottaa, että perinteisiin näytelmiin tykästyneet eivät ehkä lämpene. Oli mukava kuulla rehellisiä mielipiteitä, jotka olivat pitkälti samoja kuin omani ensimmäisellä kerralla. Väliajalla joimme leivoskahvit ja lopuksi ojensimme kukkaset Tuovisten sukuun kuuluvalle näyttelijä Katriina Hänniselle.
Ryhmäkuvassa tapamiseen osallistuneet sukuseuralaiset
Teatterilta siirryimme bussilla Hotelli Kajaanin Kuukkeli-ravintolaan. Tervetulodrinkin aikana kerroin vähän Kajaanin kaupungista. Vuorossa oli ryhmäkuvan ottaminen. Sihteeri-Eeroon voimme aina luottaa. Hän lupasi unohtaa kameransa ja niin tekikin. Onneksi
setä-Pekalla oli kamera ja niin sitten toivottavasti kuva keventävät tätä juttua. Oli itsellänikin kamera, mutta en uskalla luottaa taitoihini siirtää kuvat kamerasta lehteen. En ymmärrä, miksi kuluttajat valittavat sähkön siirtomaksujen suuruutta! Maksan mielelläni, jos sähkön siirto aiheuttaa siellä samanlaista verenpaineen nousua! Meitä oli paikalla 22 henkeä, mm. puolet hallituksen jäsenistä sekä puheenjohtaja Ilmari ja varapuheenjohtaja Eero sukuseuramme ensimmäisestä hallituksesta.
Pääruuan aikana kuului iloinen puheensorina, kun Tuoviset vaihtoivat kuulumisiaan. Ennen jälkiruokaa puheenjohtajamme Hillevi toivotteli meidät omalta osaltaan tervetulleiksi ja kertoili muitakin seuran asioita. Jälkiruuan ja kahvin jälkeen aloitimme esittelykierroksen. Tiesin jo etukäteen, että Vehmasjärven sukuhaara on paikalla runsaslukuisimmin. Tiesin olevani Itäkosken sukuhaarasta aivan yksin.
Mutta mitä tekikään Valto, sankarini, joka löysi lopulta minunkin juureni! Hän ilmoitti löytäneensä uusia tietoja, joiden pohjalta koko Itäkosken sukuhaara poistetaan ja liitetään VEHMASJÄRVEN sukuhaaraan. Tuli kerralla uusia ”lähisukulaisia”!
Lauri ja Sirpa Pohjois-Karjalasta olivat mukana ensimmäistä kertaa. Heillä ei ollut vielä käsitystä, mihin sukuhaaraan kuuluvat, mutta halusivat olla mukana. Ulkopuolelta näkee asiat selvemmin kuin sisäpiiristä. Lauri sen todisti, kun hän kertoi tarkastelleensa yhteisiä piirteitä Tuovisten ulkonäössä. Ja näyttävä ”nokkahan” se oli pistänyt silmään. Päät alkoivat pyöriä kuin pöllöllä, kun teimme huomioita vieruskaverin ja vastapäätä istuvien nenistä. Totesimme, että monet Tuoviset ovat joutuneet elämässään ponnistelemaan ”vastatuuleen” ja siinä on nenäkin kehittynyt! Luovuus alkoi kukkia ja ideoimme jo rintamerkkiä, jossa olisi T-kirjain ja nokka!
Esittelykierros oli rattoisa, olihan meillä mukavasti aikaa. Mutta paras oli vielä edessä päin. Erkki, joka toi kokoontumiseen myös seuraavaa sukupolvea, kaksi poikaansa, oli laatinut tietokilpailun. Meille jaettiin oikein lomakkeet. Vaihdoimme paperit naapurin kanssa ja
alkoi tarkastaminen. Korhonen on sukukirjan yleisin sukunimi, Anna naisten ja Johan miesten nimi. Kauas historiaan mentiin kysymyksellä, jonka oikea vastaus kertoi Juntti Tuovisen toimineen väliaikaisena nimismiehenä Maaningalla v. 1567. Nostalgisiin tunnelmiin vei minut kysymys, jossa piti arvata savolaisen kuhilaan lyhteiden määrä. Tiedän, että lyhteitä on 10 ja osaisin tehdäkin kuhilaan, sillä muistan Lehtolassa peltosaran kohdankin, jossa isä-Mikko opetti kokoamaan kuhilaan. Anja tietokilpailun voitti ja sai palkinnoksi drinkin.
Hotelli Kajaanissa nautittiin maittava kolmen ruokalajin illallinen, jonka jälkeen tapaaminen jatkui tanssi-iltana.
Aika meni kuin iltamissa! Kello 20 tasan kajahtivat ensimmäiset valssin tahdit. Saimme nauttia uskomattoman hyvästä tanssimusiikista. Orkesteri olikin varsinainen ”coverbändi” (Ajatella, pääsin käyttämään viime viikolla oppimaani uutta ”sivistyssanaa”!). Se soitti
kappaleita, joiden tahdissa jo edellisen sukupolven Tuoviset ovat tanssineet. Ja jos on nokka vähän näyttävä, niin kyllä ”kevytkenkäisyyskin” on selvästi kulkenut sukupolvesta toiseen. Lattia täyttyi kerta toisensa perään. Ja orkesteri soitti Katinkan, Heili Karjalasta ja monet muut ammattitaidolla ja omalla värillään, jonka vain romaniveri antaa. Toive tanssista tuli esille viime keväänä Helsingissä. Painoin sen visusti mieleeni, olihan se omakin toiveeni.
Hotelli Kajaanin Arja järjesti Kuukkeliin orkesterin aivan meitä varten. Olen ylpeä kotikaupunkini joustavista palveluista.
Yhtäkkiä kello olikin 22 ja tanssikengät piti vaihtaa talvisaappaisiin. Bussi odotti portaiden edessä ja kuljetti osan kaupungille ja osan Vuokatin hotelleihin. ”Muutamat jatkoivat tanssiaan”, kun asuivat hotellissa tai olivat omalla autolla liikenteessä. Sunnuntaina heräsin aurinkoiseen aamuun ja jumpatessani huomasin, että kyllä joku oli tanssinut meikäläisenkin pohkeilla!
Lämmin kiitos, kun tulitte! ”Kotiinpaluu on uuden matkan alku.”