Sukutapaaminen 2018
Tuovisten sukuseura ry:n sukutapaaminen Lapinlahdella vietettiin 16.-17.6. Päivät sisälsivät monipuolisen ohjelman Lapinlahden kirkonkylän ja 12 km:n päässä olevan Väisälänmäen kulttuurimaisemissa. Osallistujia oli 38. Poutasää suosi yhdessäoloa.
Lauantaina kokoonnuttiin Ateljee Cafee Luovaan Puuhun, jossa oli yhdessäoloa, keittolounas lisukkeineen ja paikan esittely.
Lounaan jälkeen vierailtiin Lapinlahden uudistetussa Taidemuseo Eemilissä. Halosen taiteilijasuku on lähtöisin Lapinlahdelta. Museontutkija Jaana Luttinen esitteli meille Eemil Halosen perusnäyttelyn. Eloisa ja tietorikas esittely sisälsi tietoa myös koko Halosen suvun taiteesta. Lisämausteena meille esiteltiin taiteilija Leena Luostarisen kesänäyttely.
Museolta lähdimme Väisälänmäen kansallismaisemiin. Mäellä karjamajalla 4-H nuorten hoitamassa kahviossa joimme kahvit ja halukkaat lähtivät opastetulle kierrokselle. Oppaat kertoivat mäellä maalanneista taiteilijoista Pekka Halosesta ja Eero Järnefeltistä ja myös Juhani Ahosta. Mäen näkötornista avautui ympäröivä maisema. Sieltä näkyi myös Lapinlahden kirkonkylän vierelle sijoittunut suuri juustoja ja kuivamaitoja valmistava maidonjalostuskeskus.
Majoittuminen kaukaa tulleille oli seurakunnan leirikeskuksessa. Käytössä oli rantasauna, keittiö varusteineen ja yhteinen kokoontumistila.
Sunnuntain ohjelma alkoi jumalanpalveluksella Lapinlahden kirkossa. Kirkonmenojen jälkeen meille esiteltiin komea puukirkko. Rakennusteknisistä ongelmistakin kuulimme selostuksen. Kirkon ulkopuolen maalattu lautavuoraus haluttiin entisöidä alkuperäiseen hienouteensa. Maalauskesä oli hyvin sateinen. Sateisuus ja myrskytuuliset säät sotkivat hitaasti kuivuvilla maaleilla käsitellyt pinnat roskaisiksi. Maalaus, puhdistus ja uusintamaalaus epäonnistuivat. Monien vaikeuksien jälkeen kirkon ulkopinta saatiin tavoiteltuun loistoonsa uusimalla lautavuoraus kokonaan, mutta entisöintiin kului paljon rahaa.
Kirkon maisemista siirryimme Väärnin pappilaan, joka on Juhani Ahon lapsuudenkoti. Se on myös seudun vanhin käytössä oleva puurakennus. Pappilassa nautittiin keittolounas lisukkeineen. Pappilan emäntä kirjailija Minna Kettunen kertoi meille pappilasta ja sen vaiheista sekä Juhani Ahon elämästä. Kertomukseen sisältyi myös nykypäivän taloustietoa. Pappilan kunnostus oli aloitettu, mutta kun kirkon kunnostus oli niellyt seurakunnan varat, pappila oli laitettu myyntiin. Juhani Ahon sukua oleva Minna Kettunen ja hänen aviopuolisonsa tarjoutuivat ostamaan ja entisöimään historiallisesti arvokkaan pappilan. Huonoon kuntoon menneen rakennuksen kallis korjaus huolestutti, mutta rahoitusongelmaan keksittiin ratkaisu, perustettiin osakeyhtiö. Pappilan hienoa kulttuuriperintöä arvostavat ihmiset rahoittivat ison osan rakennuskuluista sijoittamalla rahaa osakkeisiin. Rakennus on nyt hyvässä kunnossa.
Sukutapaaminen Lapinlahdella oli monin tavoin hyvin mielenkiintoinen.