Laivaristeily Kuopio 2015


Sukutapaaminen kesällä 2015 toteutettiin laivaristeilynä Osmo-laivalla Kuopion satamasta Tuovilanlahteen.

Risteilylle lähdettiin Kuopion matkustajasatamasta ja paluu oli päivän päätteeksi samaan paikkaan. Risteilyn lisäksi oltiin perillä Tuovilanlahdessa.

Laivalla ruokailtiin ja matkan aikana kuultiin monenlaista mielenkiintoista historiaa sekä paikkakunnasta että Tuovisten vaiheista.

Laivalla oli elävää musiikkia ja yhteislaulua. Perille Tuovilanlahteen oli järjestetty kiettokäyntejä ja ohjelmaa.

Risteilyn aikana oli mahdollista hankkia Tuovisten sukukirja ja Tuovisten sukutuotteita, kuten Tuovisten logolla olevia paitoja ja hattuja.

Tapaaminen ja risteily oli varsin suosittu, osanottajia oli kaikkiaan 137 henkilöä ja kokoontumisessa viihdyttiin niin hyvin, että tällaisia tapahtumia toivottiin järjestettävän myös jatkossa.